« Takaisin

25.11.2021

Riku Aalto valtuustossa: Yleiskorotuksissa on kyse asuntolainan lyhentämisestä, perheen kylpylälomista ja laskujen maksamisesta

Teollisuusliiton valtuusto on koolla Helsingissä torstaina 25.11. ja perjantaina 26.11. Liiton puheenjohtaja Riku Aalto piti valtuuston kokouksessa ajankohtaiskatsauksen, jossa hän otti kantaa muun muassa työmarkkinatilanteeseen ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Lue alta puhe kokonaisuudessaan.

—————-

Siitä on vain hieman yli kolme kuukautta, kun olemme viimeksi olleet koolla tällä samalla porukalla. Näiden kuukausien aikana on kuitenkin tapahtunut paljon – niin yhteiskunnassa laajemmin mutta ennen kaikkea työmarkkinoilla.

Kevään liittovaltuustoa leimasivat epävarmuudet teknologiasektorin valtakunnallisen sopimustoiminnan jatkumisesta sekä metsäteollisuuden yrityskohtaisten neuvotteluiden etenemisestä. Valtuuston edustajat pitivät kokouksessa aiheista lukuisia puheenvuoroja, joiden sävy vaihteli laidasta laitaan. Osa puheenvuoroista oli sävyltään maltillisia, osa hyvinkin jyrkkiä. Kaikkia käytettyjä puheenvuoroja yhdisti kuitenkin yksi ja sama asia – yhteinen huoli jäsentemme työehdoista ja toimeentulosta.

Näihin huoliin on ollut helppo yhtyä, ja niiden voittamisen eteen on tehty hartiavoimin töitä. Matkan varrella on eteemme tullut niin onnistumisia kuin vastoinkäymisiä. Suuntamme on kuitenkin koko ajan ollut selkeä: Eteenpäin. Me emme jää laakereillemme lepäämään ja anna muiden määrittää, mitä työmarkkinoilla tapahtuu. Päin vastoin, muutoksenkin keskellä Teollisuusliitto näyttää muille suuntaa.

Yhtä lailla kuin suuntamme on selkeä, myös tavoitteemme on kirkas. Haluamme turvata kattavat työehdot jäsenillemme kaikissa tilanteissa. Tätä tavoitetta ei horjuta tai muuta entisten työnantajayhdistysten – Teknologiateollisuus ry:n ja Metsäteollisuus ry:n – taannoiset ratkaisut työmarkkinatoiminnasta luopumisesta.

Kuluneet kuukaudet – oikeastaan keväästä lähtien – ovat olleet täysin poikkeuksellisia. Liittona emme ole voineet juurikaan keskustella työnteon ehdoista. Suuren osan huomiostamme on vienyt paljon perustavanlaatuisemmat kysymykset: Onko meillä toimialakohtaisia työehtosopimuksia tulevaisuudessa ja jääkö suuri osa jäsenistämme vaille minkäänlaista sopimusten tuomaa turvaa?

Näihin kysymyksiin on onneksi viime valtuuston jälkeen tullut paljon vastauksia. Hieman yli kuukausi sitten aloitimme työehtosopimusneuvottelut uuden työnantajayhdistyksen, Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n kanssa. Neuvotteluiden aloittamista edelsi kuitenkin melkoiset juonenkäänteet, jotka olivat kuin huonosti käsikirjoitetusta saippuasarjasta. Nämä juonenkäänteet on hyvä tässä vaiheessa vielä kertaalleen käydä läpi.

Kevään päätöksensä jälkeen Teknologiateollisuus ry puhui suureen ääneen suuresta työmarkkinamuutoksesta, joka olisi edessämme yrityskohtaisina neuvotteluina. Pian vaihtoehdoksi tarjottiin eräänlaista pöytälaatikko-TES:siä, jota ei aluksi sovellettaisi yhteenkään yritykseen, vaan työnantaja allekirjoittamisen jälkeen juoksisi ympäri Suomea myymässä sitä vaihtoehdoksi yrityskohtaisille sopimuksille.

Kun tämä ei tietenkään Teollisuusliitolle käynyt, uusi työnantajayhdistys ryhtyi hyväksymään yrityksiä sen jäseniksi. Toiminnan käynnistymistä työnantaja päätti kuitenkin odottaa aina elokuuhun asti. Varoitimme neuvotteluiden viivästymisestä toistuvasti ja asetimme kaksi keskeistä ehtoa niiden aloittamiseksi.

Ensinnäkin Teollisuusliiton tuli tietää, mitä yrityksiä uusi yhdistys edusti, sillä emme halunneet ostaa työmarkkinasikaa säkissä. Toiseksi yhdistyksen jäsenpohjan piti olla riittävän laaja neuvottelemaan uudesta valtakunnallisesta työehtosopimuksesta.

Työnantajalla ei tuntunut olevan kiire mihinkään, vaikka muistutimme siitä, että sopimukset ovat päättymässä marraskuun lopulla. Aika kului ja aika alkoi käydä vähiin. Vasta lokakuun loppupuolella ehtomme täyttyivät. Saimme tiedon yrityksistä, jotka ovat liittyneet Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n jäseniksi. Samalla työnantajayhdistyksen jäsenkunnan edustavuus oli noussut niin korkeaksi, että se varmistaa vahvan yleissitovuuden syntymisen teknologiateollisuuden työntekijöiden sopimukseen, mikäli ratkaisuun päästään.

Muutamassa kuukaudessa olemme ikään kuin palanneet lähtöruutuun, kun yritykset itse valitsivat yleissitovuuden neuvotteluiden lähtökohdaksi. Tätä työnantajien kärrynpyörien tekemistä voisi olla jopa huvittava seurata, jos kyse olisi jostakin muusta kuin ihmisten työehdoista, toimeentulosta ja työmarkkinoiden toimivuudesta.

Toivottavasti tällaisia manööverejä ei jatkossa enää nähdä, vaan järjestöt voivat keskittyä siihen, mitä varten ne ovat olemassa: Hoitamaan jäsentensä asioita parhaalla mahdollisella tavalla, eikä ruokkimaan epävarmuutta ja huolta suomalaisille työmarkkinoille.

Minulta on useasti kysytty, mitä tällä kaikella oikein on tavoiteltu ja miten tähän ratkaisuun on Etelärannassa päädytty. Jaa-a, sen kun tietäisi. Luulenpa, että paras vastaus tähän löytyy vanhasta Kummeli -sketsistä. Pena sen keksi siinä ihan viime metreillä ja veti ässän hihasta.

Oli niin tai näin, yhden johtopäätöksen tästä kaikesta voi mielestäni ainakin tehdä, ja sitä tukee myös Teollisuuden palkansaajien viime viikolla julkaisema selvitys. Työmarkkinajärjestelmämme valtakunnallisine työehtosopimuksineen on yritysten keskuudessa huomattavasti mainettaan parempi.

Kun yritykset nyt valitsivat yleissitovuuden teollisuuteen, yksi puheeni alussa esiin nostamani huoli on himmennyt. Työnantajien yksipuolisesti käynnistämät muutokset työmarkkinoilla ovat jäämässä kokonaisuuteen – eli koko Suomen työmarkkinoihin – nähden hyvin pieniksi. Sopimuksiin on kuitenkin vielä matkaa. Neuvottelut kaikilla sopimusaloilla ovat pahasti kesken. Normaalisti tähän aikaan syksystä olisimme jo paljon pidemmällä, mutta tilanne on, mitä se on. Teknologiateollisuuden osalta sopimuksettomaan tilaan on vain muutama päivä aikaa.

Pitkälti olemme tässä tilanteessa, koska työnantaja on halunnut toimia näin. Etelärannan rakenteelliset ristiretket maksoivat osapuolille monta kuukautta hyvää neuvotteluaikaa. Teknologiasektorin neuvotteluiden viivästyminen haittaa nyt myös muiden pöytien etenemistä. Työnantajat odottavat ratkaisua teknosta ennen kuin heillä on valmius sopia muualla.

Teollisuusliitto haluaa tehdä sopimukset mutta emme hinnalla millä hyvänsä. Teollisuuden tilauskirjat ovat nyt täynnä, joten kilpailukyvyssämme ei pitäisi olla mitään vikaa. Haluamme ratkaisun, joka turvaa jäsentemme ostovoiman positiivisen kehityksen.

Tänään tässä ja nyt tilanne on se, että neuvotteluja käydään kiivaasti useassa pöydässä. Teknon osalta niitä jatketaan sunnuntaina, jolloin toivottavasti pystymme arvioimaan sen, onko meillä edellytyksiä saavuttaa neuvottelutulos marraskuun aikana. Mikäli edellytyksiä ei ole, joudumme arvioimaan myös sen, millaisia järjestöllisiä toimia mahdollisesti käynnistetään ja koska niiden aika on.

Työnantajapuoli on myös ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan kyseenalaistanut työehtojen jälkisuojan. Sanon tämän nyt hyvin suoraan ja toivon, että viesti kuullaan laajasti työnantajapuolella ja kaikissa teollisuuden yrityksissä. Me emme hyväksy tilannetta, jossa jäsentemme työehtoja heikennetään sopimuksettomassa tilassa. Mikäli tällaista myöhemmin tapahtuu, on liitto valmis reagoimaan asiaan niin oikeudellisin kuin järjestöllisin toimenpitein jäsentensä työehtojen suojelemiseksi. Valitettavasti meillä on jo nyt tiedossa yrityksiä, joissa on henkilöstölle ilmoitettu yksipuolisesti työsuhteen ehtojen heikennyksistä 1.12. alkaen. Näille yrityksille sanon, että perästä kuuluu.

Riskit työmarkkinahäiriöistä ovat siis kasvamaan päin. Näin voidaan sanoa varsinkin metsäteollisuuden osalta, jossa yrityskohtaiset neuvottelut ovat edenneet takkuillen. Meillä on noin 200 sopimuskumppania mutta valmiita sopimuksia on tehty vain kaksi, ja nekin pienempiin yrityksiin. Jo tässä vaiheessa on selvää, että työtaisteluilta metsän yrityksissä tuskin vältytään. Aika alkaa yksinkertaisesti loppumaan kesken. Ne yritykset, jotka solmivat sopimuksensa Teollisuusliiton kanssa kaikista nopeammin, saavat keskeisen kilpailuedun eli työrauhan suhteessa muihin. Pahimmassa tapauksessa uudenvuoden jälkeen ainoat puut, mitkä liikkuvat tässä maassa, ovat kuivuneita joulukuusia, joita suomalaiset loppiaisena kierrättävät haketettavaksi ja muihin vastaaviin tarkoituksiin.

Kuten tiedätte keskitettyjen ratkaisujen päättymisen jälkeen työnantajat ovat haaveilleet vientivetoisesta palkkamallista Suomeen. Käytännössä kyse voisi olla vaikkapa siitä, että Teollisuusliiton mahdollinen sopimus Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n kanssa määrittelisi jonkinlaisen palkankorotusten katon myös muille aloille. Teollisuusliitolla ei ole mitään tätä vastaan, mutta me emme voi puhua muiden liittojen suulla. Käytännössä vastaava koordinaatio on toiminut tähän asti ainakin kohtuullisella tavalla.

Onkin täysin ymmärrettävää, että moni pienituloisempia tai julkisen sektorin työntekijöitä edustava liitto on varuillaan Suomen mallia kohtaan. Kun työnantajapuoli on kerran luopunut keskitetyistä ratkaisuista, miksi se saisi poimia keskitetysti rusinat pullasta. Tämä on hyvä kysymys. Kilpailukyky on toki yksi näkemys, mutta palkkapolitiikkaa ei voi pelkistää vain kilpailukyvyksi. Sillä on muitakin tehtäviä, kuten tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta huolehtiminen.

Työnantajapuoli on jo vuosia paininut Suomen malli -nimisen ongelman kanssa, mutta pysyviä ratkaisuja ei tunnu löytyvän. Kerta toisensa jälkeen herrojen päät lyövät Hakaniemen mäntyyn, ja sama keskustelu jatkuu vuodesta toiseen. Uudenlainen lähestymistapa asiaan voisi olla tarpeen.

Yhtä lailla kuin keskitettyihin ratkaisuihin aiemmin, niin myös Suomen malliin voitaisiin kytkeä laajempia yhteiskunnallisia kokonaisuuksia kuin pelkkä suhteellisesta kustannuskilpailukyvystä huolehtiminen.

Otan käytännön esimerkin ja teen samalla ehdotuksen. Ison pörssiyhtiön johtaja ansaitsee nykyisin viikossa saman kuin työntekijä koko vuonna. Tämä ylimmän johdon ja tavallisen palkansaajan välinen ansiokuilu on vuosikymmenten aikana kasvanut suunnattomasti, eikä kehitykselle näy loppua. Tällaiset palkkaerot eivät ole reiluja eivätkä perusteltuja ennen kaikkea silloin, kun pienituloisilta vaaditaan palkkamalttia. Jossain välissä näihin palkkaeroihin täytyy puuttua, sillä ne eivät voi kasvaa loputtomiin.

Ensimmäinen askel yritysjohdon ja palkansaajien välisten kohtuuttomien palkkaerojen kasvun taittamiseksi voitaisiin toteuttaa osana Suomen mallia. Se edellyttäisi elinkeinoelämältä samankaltaista sitoutumista vientivetoiseen ratkaisuun, jota elinkeinoelämä edellyttää palkansaajilta. Sitoutumisen kohteena olisi yritysjohtajien palkkiot ja bonukset, jotka eivät saisi kokonaisuudessaan nousta sen enempää kuin, mitä palkansaajille on sovittu.

Tällainen sitoumus ja sen toteutumisen vuosittainen tarkastelu olisi elinkeinoelämältä niin kilpailukyky- kuin oikeudenmukaisuusteko. Kenties tätä kautta Suomen malli voisi laajemmin maistua myös palkansaajapuolelle.

Mainitsin puheeni alussa, että kuluneen kolmen kuukauden aikana eli liittovaltuuston myöhäisen kevätkokouksen jälkeen on tapahtunut paljon niin yhteiskunnassa kuin työmarkkinoilla. Olen kuvannut puheeni aikana jo pitkälti näitä tapahtumia työmarkkinoiden osalta, mutta ei yhteiskuntakaan ole tosiaan seissyt paikoillaan.

Haluan kiinnittää huomionne erityisesti kahteen yhteiskunnalliseen asiaan, joista toinen liittyy politiikkaan ja toinen taas talouteen. En tiedä, oletteko huomanneet, mutta Elinkeinoelämän keskusliitto EK on perustanut vaalirahoitusyhdistyksen nimeltä Pro markkinatalous. Sen tarkoituksena on kerätä yrityksiltä miljoonia euroja rahaa ja jakaa ne eduskuntavaaleissa lähtökohtaisesti kokoomuksen, keskustan ja RKP:n ehdokkaille. Hinku maan hallituksen värin vaihtamiseksi on näin kova.

Moni läsnäolijoista on varmasti katsonut YLE Areenasta Politiikka -Suomi nimisen dokumenttisarjan, jossa ansiokkaasti käydään läpi Suomen poliittista lähihistoriaa. Eräässä jaksossa kuvattiin vuoden 1987 eduskuntavaaleja, joiden alla kokoomus, keskusta ja RKP olivat puheenjohtajiensa johdolla solmineet kassakaappisopimuksen porvarihallituksen muodostamiseksi.

Kun nyt katsoo tätä Pro markkinataloutta, niin yhtymäkohdat lähimenneisyyteen näyttävät selkeiltä. Kyseessä on kassakaappiyhdistys porvarihallituksen muodostamiseksi. Aika näyttää epäonnistuuko hanke yhtä pahasti kuin vuonna 1987 ja tuleeko valtaan toisenlaiset hallituskokoonpanot. Vielä on liian aikaista sanoa, mutta joka tapauksessa isot voimat ovat nyt liikkeellä.

Työnantajapuolen yhteiskunnallinen ja työmarkkinapoliittinen strategia näyttäytyy silmissäni kolmiosaiselta. Ensinnäkin Pro markkinatalouden kautta tähdätään poliittisten voimasuhteiden muutokseen. Toiseksi työnantajajärjestöjen päätösten kautta pyritään horjuttamaan palkansaajien sopimusmahdollisuuksia. Työmarkkinoiden rakenteiden osalta yritykset olivat kuitenkin eri mieltä Etelärannan kanssa. Siksi muutokset ovat tältä osin jäämässä pieniksi. Ja lopuksi politiikkatoimiksi tarjotaan ihmelääkkeitä. Jos taloudella menee huonosti, työttömyysturvaa on heikennettävä julkisen talouden tasapainottamiseksi. Jos taloudella menee hyvin, työttömyysturvaa on heikennettävä työvoimapulan takia. Ratkaisut ovat aina samoja tilanteesta riippumatta.

Se toinen yhteiskunnallinen asia, josta haluan mainita, kytkeytyy juuri tähän. Suomalaisella teollisuudella menee nyt lujaa. Itseasiassa teollisuudella menee niin lujaa, että työnantajat ovat alkaneet puhua laajamittaisesta työvoimapulasta. Ammattitaitoista työvoimaa ei kuulemma löydy enää mistään ja syypää tähän on elinkeinoelämän mielestä valtio, jolta se kerjää ratkaisuja mm sosiaaliturvan heikentämiseksi.

Teollisuusliitolla on työvoimapulaan hieman toisenlainen näkemys. Kaikista nopeimmat keinot akuutin työvoimapulan helpottamiseksi ovat julkisen vallan sijaan elinkeinoelämän omissa käsissä, mutta jostain syystä näitä keinoja ei haluta käyttää. Asia selviää tutkimusyksikkömme teettämästä luottamusmieskyselystä, jonka mukaan Teollisuudessa ei näytä olevan minkäänlaista palkkakilpailua osaavan työvoiman saannin varmistamiseksi. Yritykset eivät ole myöskään järjestäneet koulutuksia tai pyrkineet muuten vahvistamaan työvoiman osaamista. Edes rekrytointipalkkioita ei ole otettu käyttöön.

Olisiko tässä elinkeinoelämällä nyt peiliin katsomisen paikka? Työnantajat ovat ehkä Suomessa liian tottuneita siihen, että koulutusjärjestelmä tuottaa valmista työvoimaa, jota voidaan välittömästi rekrytoida työhön lyhyillä perehdytysjaksoilla. Tämä on varmasti nyt muuttumassa, kun työn vaatimustasot kasvavat jatkuvasti. Työnantajilta tarvitaan jatkossa lisää panostusta työvoiman osaamisen kehittämiseen läpi työuran. Yhdessä houkuttelevien työehtojen kanssa nämä ovat ainoita keinoja ratkoa kestävällä tavalla työvoimapulaa.

Kuten totesin niin edes laajamittainen työvoimapula ei näytä nostavan teollisuuden palkkoja yli sen, mistä on työehtosopimuksella ja sopimuskierroksilla sovittu.  Samaan aikaan ammattiyhdistysliikettä on kuluvien viikkojen aikana kritisoitu palkkojen yleiskorotuksista, joita myös tällä sopimuskierroksella tietenkin tavoittelemme. Kritiikin esittäjien mukaan palkat pitäisi sopia puhtaan paikallisesti ja että yleiskorotuksissa olisi kyse vain ay-liikkeen vallan pönkittämisestä.

Pidän tällaista puhetta outona ja palkansaajien arjesta vieraantuneena. Monelle pieni- ja keskituloiselle yleiskorotukset ovat ainoa tapa reiluun palkankehitykseen uran aikana – toimialasta tai työtehtävistä riippumatta. Tämän osoittaa myös työvoimapulakyselymme – palkat eivät nouse, ellei niiden sovita nousevan.

Valitettavasti samankaltaista palkansaajia väheksyvää puhetta kuulee nykyään lähes päivittäin. Puhujat unohtavat kuitenkin yhden asian. Nämä palkkojen yleiskorotuksista nauttivat pieni- ja keskituloiset palkansaajat pitävät tätä yhteiskuntaa, hyvinvointivaltiota pystyssä. Heidän työllään on hoidettu menestyksellä koronakriisiä ja heidän työllään Suomi on jälleen päässyt nopeasti kasvun vauhtiin kiinni talouden taantumasta. Oikeudenmukainen yhteiskunta antaa arvon tälle työlle myös julkisessa keskustelussa. Tämä olisi kenen tahansa hyvä pitää ohjenuorana aina silloin, kun esittää omia näkemyksiään julkisuudessa. Yleiskorotuksissa ei todellakaan ole kyse vallasta. Yleiskorotuksissa on kyse asuntolainan lyhentämisestä, perheen kylpylälomista ja laskujen maksamisesta.